Määritelmiä häpeästä

Mirja Kalliopuskan toimittaman Psykologian sanaston mukaan häpeä
( tunnekartalla  suunnassa klo 4 = 4. kehällä keskipisteestä lukien) määritellään näin:

”Etupäässä omien ajatusten tai tekojen herättämä tunnetila, johon kuuluu kielteinen kokemus itsestä sekä oman arvon aleneminen muiden tai omissa silmissä. Voidaan hävetä myös toisen puolesta.”

Kiinnitin huomiota tuossa määritelmässä varsinkin arvon alenemiseen. Sen kautta ymmärrän ainakin itse omaa häpeääni nyt paremmin.


 Katherine Evans
 

Internetistä löytyi myös yrityksiä tavoittaa häpeän olemusta muutamiin sanoihin tiivistäen. Tuosta ensimmäisestä Pentti Ikosen ja Eero Rechardtin oivalluksesta tunnistin myös itseäni:

”Häpeä on hyväksyvän vastavuoroisuuden puuttumista.”

Häpeä voi olla joko oikeaa, tervettä ja sosiaalistavaa tai sitten sairastuttavaa ja eristävää häpeää. Ensiksi yksi tiivis terveen häpeän määritelmä Tommy Hellsteniltä:

”Terve häpeä osoittaa ihmiselle hänen oikean kokonsa. Se kertoo, milloin ihminen on astumassa toisen rajojen yli.”

Tämän kuukauden aikana käsittelen enemmänkin tuota eristävää häpeää, josta seuraavassa kuusi erilaista määritelmää :

”Häpeä on paljastettua olemista toisen katseen edessä, tietoisuutta siitä, että toinen näkee, olematta valmis tai halukas siihen, että tulee nähdyksi.”

Tuo Erik Eriksonin määritelmä lähenee jo nolouden tunnetta.

”Häpeä on hyvin vahva perustunne siitä, ettei kuulu mihinkään ja on erilainen kuin kaikki muut.”

(Salme Blomster)

” Se (häpeä) on enemmän pysähtynyt tila, jossa ihminen on täysin sanaton.”

(Ben Malinen)

Lopuksi kolme määritelmää Tor G. Spiikin kirjasta ”Häpeän lapset”.

”Se (häpeä ) on sisäinen kokemus siitä, että on persoonana täysin riittämätön tai että on lakannut elämästä.”

”Häpeä on sielun tuskallinen olotila.”

”Häpeä on lähes täydellistä itsensä tuomitsemista.”

Tunnistatko noista määritelmistä omia tuntemuksiasi?

 

 

       Tuntemisiin,

       Pelle Gudsson